Ilkka Väätti: Pöykkölän alueen talot 1598‒1750

Kartta: Ilkka Väätti.

Ilkka Väätti             
 

PÖYKKÖLÄN ALUEEN TALOT 1598‒1750

(Artikkeli on julkaistu Totto XX:ssa)
 

1500-luvun lopussa Myllärin ja Junkkaran eli Ojan vanhat kantatalot sijaitsivat nykyisillä paikoillaan Katajarannassa ja Pöyliöojan eteläpuolella. Keinuvuopajan ja Pöyliöojan välimaastossa oli Pekka Niilonpoika Seikun uudistila vuosina 1598‒1603. Seikku kuitenkin siirsi tiluksensa vuonna 1604 Saarenkylään. Savolainen kaskitalonpoika Pekka Ollinpoika Pöykkö muutti vanhalle asuinkentälle asumaan loppuvuodesta 1604. Hänen uudistilansa eteläpuolelle asuivat omissa pienissä torpissaan huonemiehet Antti Pukki ja Mikko Kunnari. Pöykiön eli Pöykön uudistalosta muodostui 1640-luvun alussa Rovaniemen ensimmäisen kappalaisen maatila. Hänen jälkeläisensä hallitsivat Pöykkölän taloa viime vuosisadan alkuun saakka.
 

Pöykkölän talo

Harvinaista Pöykiö-sukunimeä löytyy 1500-luvulla jonkin verran Karjalassa ja Savossa (Muolaa, Jääski ja Mikkelin Vatiala). Pohjois-Suomessa Pöykiö-sukua tavataan myöhemmin 1600-luvun alussa Oulujoen Sankijärvellä, Ylikiimingissä (Sikri ja Olavi Pöykiö 1600) sekä Rovaniemellä (Pekka Pöykiö 1606). Sanan etymologia on vaihteleva: Itä-Suomessa pöykiö-sana merkitsee tyhmää, vähä-älyistä ja Länsi-Suomessa taas pöykkö-sana vauhkoa eläintä. Pöykkö tai Pöykö -nimeä tavataan Etelä-Suomessa Mynämäellä, Vesilahdella ja Tyrväällä.

Pekka Ollinpoika Pöykiö eli Oikarainen (s. n. 1555) oli alun perin kotoisin Savosta. Pöykiö-sukua oli muuttanut Iijoen latvoilla, josta Pekka Pöykiö siirtyi 25-vuotisen sodan jälkeen rauhallisempiin oloihin Kemijokilaaksoon. Pekka Ollinpoika perusti loppuvuodesta 1604 Pöykiön ¼ manttaalin uudistilan Korkalon kylään Seikun vanhalle asuinkentälle.

Vuonna 1606 Pöykiön talossa oli kolme lehmää ja viljasato oli varsin hyvä: kolme tynnyriä ohraa ja puolikas ruista. Pekalla ei mainita vaimoa vuonna 1610, samoihin aikoihin tilus kärsi kevättulvista. Uudistalo tuhoutui venäläisten sissisotilaiden toimesta syyskuussa 1611. Pekka Pöykiö muutti kaskeamaan Oikaraisen seudulle Kemihaaraan Karvosen talon läheisyyteen. Hän oli todennäköisesti Karvosten veljesten velipuoli. Kaskimies Pekka Pöykiö eli Oikarainen siirtyi vähitellen ylemmäs Kemijokivartta. Yksi kaskeamispaikka saattoi olla Kaarrekosken tienoo nykyisessä Viirinkylässä. Pekka perusti Luusuan 1/6 manttaalin uudistalon Kemijärvelle 1620-luvun alkupuolella. Talossa oli vuonna 1626 neljä lehmää ja kaksi tynnyrinalaa peltoa. Pekka Ollinpoika Pöykiö mainitaan viimeisen kerran sotilasluettelossa vuonna 1633 ja hänen leskivaimonsa vuonna 1642. Hän oli todennäköisesti Pekan toinen puoliso. Pekka Pöykiöllä eli Luusualla oli ainakin neljä poikaa: Olli, Pekka, Matti ja Juho.

Pekka Ollinpoika Pöykiön veljenpoika (broders son), pikemmin velipuolen poika Heikki Pekanpoika Karvonen (s. mahd. n. 1570), joka oli Korkalon kylän Karvon eli Niskan talon isäntä, otti Pöykiön aution viljelykseen vuonna 1620. Paikka oli hänen vaarintupansa, sillä Niskan tila oli hänen poikansa hallinnassa. Pekka Karvonen yritti viljellä Pöykiön autiota 1620-luvun alkupuolella. Hänet kirjoitettiin sotilaaksi ja tila veroautioitui, mutta kuitenkin siellä asuttiin itsellisenä. Vuonna 1622 Heikin huonemiehen torpassa (husman) oli kolme lehmää. Kahden vuoden kuluttua Heikki Pekanpoika mainitaan sotilaana, joka oli karannut Venäjälle. Vielä muutaman kerran veroautiossa talossa mainitaan asukkaita. Vuonna 1627 torpassa asui Marketta Juhontytär, joka oli varmaankin talon emäntä. Marketalla oli kaksi lypsylehmää ja parin tynnyrinalan viljakylvö. Vuonna 1629 vanhaisäntä Heikki Pekanpoika mainitaan jälleen tiluksellaan. Hänellä oli tällöin karjasuojassa vain yksi lehmä. Seuraava vuonna Pöykiön tila autioitui täysin. Heikki Karvonen oli kirjoitettu uudestaan sotilaaksi vuonna 1628, mutta armeijaan joutui vuonna 1629 hänen poikansa Pekka Heikinpoika, joka karkasi heti Lapin erämaihin (rÿmd till Lappen). Asukkaat muuttivat Kemijärvelle, jossa Heikki Pekanpoika Karvonen mainitaan vuonna 1629 spitaalisena vanhana isäntänä. Heikki oli saanut tartunnan veljeltään Paavolta. Pöykiön tila oli autio vuosina 1630–1643. Veroautiolla tilalla asuttiin kuitenkin tilapäisesti vuonna 1633.

Christer Erici Aboensis (s. n. 1590) opiskeli Turun Katedraalikoulussa ja toimi luultavasti pappina Turun seudulla ennen kuin siirtyi Kemiin. Hän oli todennäköisesti kotoisin Mynämäen Härkälän talosta. Herra Christer Erici (Cristia: Erici) mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran Kemin kappalaisena vuonna 1618, kun hän todisti oikeaksi Älfsborgin lunnaiden kantoluettelon. Hänen esimiehiään kirkkoherroina olivat alkuaan loimaalainen Nicolaus Matthiae Rungius (k. 1629) ja turkulainen Johannes Olai Pictorius (k. 1643). Todennäköisesti herra Christer vastasi 1620-luvulla laajan seurakunnan pohjoisosien sielunhoidosta. Turun hiippakunnan piispa Isak Rothovius antoi todennäköisesti lopullisen määräyksen Rovaniemen kappeliseurakunnan perustamisesta talvella 1633 Kemiin ulottamallaan piispantarkastusmatkalla. Kappalainen Christer Erici toimi vastaavana pappina Rovaniemelle jo 1630-luvun loppupuolella, mutta lopullinen muutto perheineen tapahtui vasta loppuvuodesta 1643.

Perinteisesti Kemin seurakunnan kappalainen asui Kemin suuressa pappilassa omassa kappalaisen pirtissä samassa pihapiirissä esimiehensä kirkkoherran kanssa. Kappalainen Christer Ericillä oli kuitenkin maaomistuksia, oma navetta ja talli, sillä hänellä mainittiin vuonna 1626 voudintileissä runsas viljasato, kolme vuotta myöhemmin hänellä oli ori ja kaksi lehmää. Vuonna 1635 Christerillä oli tallissa tamma ja navetassa 10 lehmää. Samana vuonna kirkkoherra Pictorius omisti peräti 30 lehmän karjan. Vuonna 1641 Christer Ericin taloudessa oli ori, tamma ja 8 lehmää. Herra Christerin isäntärenki Eskeli Perttelinpoika oli solminut avioliiton kappalaisen tyttären kanssa 1630-luvun loppupuolella. Eskeli mainitaan vuonna 1640 kappalaisen vävynä (mågh).

Kappalaisen perheen asettuminen Korkalon kylään Pöykön laajennetulle (Pöykiö + Pukki) 5/12 manttaalin maatilalle ei sujunut taloudellisesti hyvin huonojen satokausien takia. Viljasadot epäonnistuivat lähes säännöllisesti 1640-luvulla. Christerin poika Sigfrid opiskeli ensin Oulun koulussa, mahdollisesti Uusikaarlepyyn triviaalikoulussa ja myöhemmin Turun Akatemiassa, joka myös aiheutti kustannuksia. Herra Christer mainittiin rutiköyhänä henkikirjoissa vuonna 1647. Talon verolukua alennettiin tilapäisesti. Pöykön tilan isäntänä toimi vuosina 1647−1649 Christerin toinen poika, joka ei ollut papiksi opiskeleva Sigfrid, koska hän asui silloin ylioppilaana Turussa.

Rovaniemen kappalainen Christer Erici oli kiivas henkilö puolustaessaan oikeuksiaan alakemiläisiä lautamiehiä vastaan. Kemin kesäkäräjillä 1649 lautamies Antti Heikinpoika Tasanen (s. n. 1614) Lautiosaaresta syytti kappalaista kunnianloukkauksesta. Tulistunut Christer oli kutsunut häntä riitatilanteessa nimityksellä een hoorkaarl ja muita lautamiehiä oli haukuttu samalla koiriksi ja pakanoiksi (hedhningar). Rovaniemen kappeliseurakunnan talonpojat kuitenkin arvostivat saarnamiestään. Riitatilanteet kappalaisen ja talonpoikien välillä olivat harvinaisia. Vaikeuksissa ollut Pöykön talo sai oikeuden kalastaa vuodesta 1653 Ounasjoen lohipadolla. Kemin talvikäräjillä 1662 sovittiin, että herra Christer maksaa Hannu Laurinpojalle perintöosana lehmän. Hannu oli ilmeisesti kotoisin Ounaskosken Niskan talosta. Herra Christer Erici mainitaan kesäkäräjillä 1665 osapuolena niittyriidassa (Hautakarinsuo). Toinen riitapukari oli Kunnarin talon isäntä Juho Eskelinpoika, joka saattoi olla kappalaisen tyttärenpoika.

Herra Christerin poika Sigfrid Christerni Kemiensis (s. n. 1626) opiskeli papiksi Turun akatemiassa kevätlukukaudesta 1647 lähtien. Hän sai nimityksen isänsä apulaiseksi (patris coadjutor) Rovaniemen kappeliin vuonna 1649. Pöykön talon vastuulliseksi isännäksi Sigfrid ryhtyi vuonna 1653. Samoihin aikoihin hän alkoi toimia aktiivisesti pappina Kemin seurakunnassa. Herra Sigfrid käytti hyväkseen autioituneen Oinaan tilan peltoja ja niittyjä vuodesta 1657. Kuuden vuoden kuluttua tila siirtyi kokonaan hänen hallintaansa maatilaksi, vaikka Sigfrid asuikin samoihin aikoihin perheineen Korkaloniemen torpassa kirkon vieressä. Herra Christerin Pöykön talossa mainitaan henkikirjoissa vuonna 1660 seuraavat henkiveroa maksavat henkilöt (6 kpl): poika, pojan vaimo, kaksi tytärtä ja kaksi vävyä.

Vanha kappalainen Christer Erici (k. 1674) luopui Pöykön tilasta vuonna 1666 mahdollisesti verotussyistä, vaikka syyttikin tilan peltoja heikkotasoisiksi. Silti maatilalla mainitaan henkikirjoissa useana vuonna asukkaina sukulaisia ja piikoja. Viimeinen merkintä eläkkeellä olevasta kappalaisesta on henkikirjoissa tammikuun alussa 1674, jolloin Korkaloniemen torpassa asui omassa pirtissä herra Christerin piika Malin Heikintytär (Hr Christerns Piga Malin Hinders dr). Tulkintani mukaan Christer ei ollut silloin vielä menehtynyt, vaan hän asui liikuntakyvyttömänä vanhuksena Korkalon maatilalla. Herra Christer oli luovuttanut Rovaniemen kappalaisen viran pojalleen Sigfridille vuonna 1672. Kappalainen Christer Erici mainitaan viimeisen kerran tuomioasiakirjoissa Kemin talvikäräjillä 1671 vaatimassa 30 kappaa viljaa Hannu Juopperilta.

Kappalaisen poika Kristeri Kristerinpoika (s. mahd. n. 1635) mainitaan vuonna 1663 henkikirjoissa ensimmäisen kerran isänsä tilalla Pöykkölässä. Parin vuoden kuluttua hän otti viljelyyn Karvon eli Niskan tilan Alakorkalossa. Niskan ¼ manttaalin tila oli jäänyt veroautioksi Heikki Paavonpoika Karvoselta (k. 1657). Hänen leskensä Valpuri Antintytär ja tyttärensä asuivat edelleen kotitilalla. Kristeri Kristerinpoika mainitaan kappeliseurakunnan lukkarina vuodesta 1665. Niskan talo paloi syksyllä 1672, ja perhekunta menetti koko omaisuutensa, mikä arvioitiin 80 hopeataalerin arvoiseksi. Talo sai kuitenkin hätäapua Kemin pitäjän palorahastolta. Tilan toimeentulo vaikeutui: isäntä mainitaan sairaana vuonna 1674, emäntä Valpuri Pekantytär menehtyi tai sairastui vakavasti, sillä Niskan emännyydestä vastasi vuonna 1675 Malin-piika. Isäntä oli myös tulipalon jälkeen rutiköyhä ja karjasta oli jäljellä vain yksi nauta. Kristeri luopui samoihin aikoihin lukkarin virasta, joka periytyi Eskeli Eskelinpojalle, joka oli sukulaismies − lankomiehen poika. Entinen lukkari Kristeri mainitaan viimeisen kerran Niskan tilalla sairaana ja vaivaisena vuonna 1677. Kristerillä oli tällöin ainakin kolme poikaa ja yksi tytär: Tuomas, Juho, Kristeri, Marketta. Vanhin lapsi Tuomas oli vain 10-vuotias.

Entinen lukkari Kristeri Kristerinpoika pyysi kesäkäräjillä 1678 omistukseensa isänsä entistä Pöykkö-tilaa, joka oli ollut autiona vuodesta 1675. Kristerin perhe oli kokenut kovia, joten hän sai asua entisellä kotitilallaan pientä ruohoveroa vastaan. Myöhemmin Pöykön tila sai monen vuoden verohelpotuksen. Talon varsinaisena isäntä toimi kuitenkin Kristerin nuori poika Tuomas vuodesta 1683. Tilan verolukua laskettiin 1/6 manttaalilla ¼ manttaaliin, joka olikin tilan alkuperäinen veroluku. Sairaalloinen ja raihnas entinen lukkari Kristeri mainitaan vielä talvikäräjillä 1684 Heinäsaaren niityn omistuskysymyksen yhteydessä: Pöykön tila menetti niityn Junkkaran tilalle.

Tuomas Kristerinpoika Pöykkö (s. n. 1667, k. 1733) syntyi Korkalon kylän Karvon eli Niskan talossa, mikä paloi poroksi Tuomaksen ollessa vain viisivuotias. Tuomas ryhtyi isänsä sairauden takia vain 16-vuotiaana Pöykön tilan isännäksi. Tuomaksen ensimmäinen vaimo Riitta mainitaan henkikirjoissa vuodesta 1692. Talon perillinen Matti-poika syntyi kolmen vuoden kuluttua. Suurten nälkävuosien aikana vuonna 1697 Riitta menehtyi. Vuoden 1698 henkikirjoissa Tuomaksen vaimona mainitaan Marketta, joka saattaa olla kirjurin sekaannus Tuomaksen samannimisen sisaren kanssa. Kuitenkin vuonna 1699 talon emäntänä oli Valpuri Matintytär (s. mahd. n. 1660, k. 1752), joka synnytti varsin iäkkäänä vielä neljä lasta Pöykkölään (Juho, Kristeri, Kaisa ja Tuomas). Tuomas Kristerinpoika Pöykkö kirjattiin väenotossa sotilaaksi vuonna 1700, mutta hän hankki varamieheksi Jaakko Jaakonpojan. Pöykön talo alkoi vähitellen vaurastua. Viljasato oli kuitenkin vuonna 1706 varsin vaatimaton: tynnyri ruista ja kolme tynnyriä ohraa.

Tuomas Pöykkölä oli innokas kalamies, joka kiisteli usein kalastusoikeuksista käräjillä. Isonvihan jälkeen Tuomas luovutti talon isännyyden vanhimmalle pojalleen Matilla, joka oli muiden sisarusten velipuoli. Matti Tuomaanpoika Pöykkö (s. n. 1695, k. 1755) toimi pitkään Pöykkölän isäntänä vuosina 1723−1755. Hän paleltui kuoliaaksi joulukuun alussa rekimatkalla erämaassa. Väkiviinalla oli osuutta tapaturmassa. Matin vaimo oli tammikuusta 1724 lähtien Kaisa Antintytär Kulppi (s. n. 1697, k. 1774). Matti Pöykkö toimi väenotossa ruotumestarina. Vuonna 1725 Pöykön talon puolesta sotilaaksi palkattiin reservimies ja palkattu sotilas (legokarl) Matti Matinpoika Takkinen. Pöykön 7/12 manttaalin kruununtilan rekisterinumeroksi tuli vuonna 1728 RN 6 Korkalo. Samana vuonna talossa asui henkikirjojen mukaan Matti Pöykkö (Pöyko), vaimo Kirsti (pitää olla Kaisa), veli Tuomas ja sisko Kaisa. Matin naimaton velipuoli Juho Tuomaanpoika (s. n. 1701) oli siskonsa isäntärenkinä Junkkaran talossa. Myös velipuoli Kristeri Tuomaanpoika (s. n. 1705) toimi naimattomana renkimiehenä Rovaniemellä. Kolmas velipuoli, poikamies Tuomas Tuomaanpoika Pöykkö (s. n. 1707, k. 1740) toimi Rovaniemen lukkarina vuosina 1736–1740. Siskopuoli Kaisa Tuomaantytär Pöykkö (s. n. 1706) oli pitkään Junkkaran talon emäntä. Matti Tuomaanpoika Pöykkö mainitaan osallisena nuotanvetoriidassa vuonna 1738. Kolmen vuoden kuluttua hän menetti tulvassa omistamansa myllyn. Pappilan isäntärenki Heikki Matinpoika Jääskö (s. 1720) koulutettiin vuodesta 1741 Rovaniemen lukkariksi. Hänestä tuli vuonna 1744 Pöykkölän talon vävymies.

Talonhaltijat:

Pekka Ollinpoika Pöykiö 1605–1611

Pekka Ollinpoika Pöykiö eli Oikarainen 1611–1616

Talo autiona 1617–1620

Heikki Pekanpoika Karvonen 1620–1622

Talo veroautio 1622–1626

Marketta Juhontytär 1627

Talo veroautio 1628

Heikki Pekanpoika Karvonen 1629

Talo veroautio 1630−1633

Talo autio 1634–1643

Kappalainen Christer Erici 1644–1645

Kappalainen Christerin poika 1647–1649

Kappalainen Christer Erici 1650–1652

Herra Sigfrid Christerni 1653–1660, vaimo Juliaana Niilontytär

Kappalainen Christer Erici 1663–1666

Herra Christerin tytär ja piika 1669

Herra Christerin piika 1671

Talo autio 1674–1677

Entinen lukkari Kristeri Kristerinpoika 1678–1683

Tuomas Kristerinpoika Pöykkö 1683–1721, vaimo I Riitta, vaimo II Valpuri Matintytär

Matti Tuomaanpoika Pöykkö 1723–, vaimo Kaisa Antintytär Kulppi


Pukin torppa

Pukki-nimi tulee urosvuohen nimestä, eläimen hoitajasta tai henkilökohtaisesta lisänimestä. Sukunimeä tavataan runsaasti Etelä-Suomessa (Pukkila, Raisio, Siuntio, Tyrvää, Karkku, Kalliala, Isokyrö, Mustasaari) ja Karjalassa (Viipuri, Jääske, Säkkijärvi, Koivisto, Johannes, Muolaa, Joutseno, Luumäki, Lemi, Lappeenranta). Pohjois-Suomessa Oulujoen varressa asui myös Pukki-sukua. Muhoksella mainitaan vuonna 1581 Antti Pukki. Todennäköisesti sama Antti mainitaan vuonna 1607 Rovaniemen Korkalon kylässä vanhana huonemiehenä (gammel husman), jolla oli erittäin pieni talo. Torpan veroluku oli vain 1/6 manttaalia ja se autioitui välittömästi. Huonemies Antti Pukin tyhjä torpparakennus tuhottiin täysin sissisodassa vuonna 1611. Tila mainittiin veroselvityksissä täysin autiona samana vuonna (slett öde).

Vuonna 1620 Niilo Juhonpoika (s. mahd. n. 1587) muutti Korkalon Pukin torppaan Kemijärveltä, jossa hän oli yrittänyt toimia uudisviljelijänä vuosina 1613–1619. Niilo oli kotoisin alkuaan Jarkon uudistalosta Valajaskoskelta Korkalon kylän eteläpäästä. Niilon Pukin tila merkittiin heti pariksi vuodeksi veroautioksi. Niilo Juhonpojan torpassa oli vain yksi lehmä 1620-luvun loppupuolella. Oinaan talon vävymies ja entinen isäntämies Erkki Heikinpoika Tapio (s. n. 1585) yritti viljellä Pukin torppaa 1630-luvun alkupuolella. Varmaankin paikka toimi hänen eläketupanaan, mutta rappiolla ollut tilus autioitui pian, koska isäntä joutui sotilaaksi varsin iäkkäänä (48-vuotiaana). Erkki Tapio mainitaan sotilasrullissa vuonna 1639.

Kemin kappalainen Christer Erici (s. n. 1590) ryhtyi hankkimaan omistukseensa Korkalon kylän autioituneita taloja ja torppia 1630-luvun loppupuolella. Pukin 1/6 manttaalin tilus joutui Christerin omistukseen vuonna 1641. Pöykön ¼ manttaalin taloon yhdistettiin vuonna 1644 tiluksen eteläpuolella sijainnut Pukin torppa. Pöykiön eli Pöykön tilan veroluvuksi muodostui 5/12 manttaalia (1/4 + 1/6 = 5/12). Todennäköisesti myös lähellä sijaitsevan Kunnarin autiotorpan maita liitettiin Pöykön tilaan.

Torpanhaltijat:

Antti Pukki 1607–1608

Torppa autiona 1609–1620

Niilo Juhonpoika 1620–1621

Torppa veroautiona 1622–1623

Niilo Juhonpoika 1624–1631

Erkki Heikinpoika Tapio eli Oinas 1632–1633

Torppa autiona 1634–1640

Kappalainen Christer Erici 1641–

Torppa liitettiin Pöykön tilaan
 

Kunnarin torppa

Ylikylän Antti Matinpoika Kunnarin nuorempi velimies Mikko Matinpoika Kunnari (s. mahd. n. 1575) perusti uudistilan Korkalon kylään vuonna 1602. Mikko Kunnarin torppa ja Juho Ollinpoika Myllärin talo olivat verotuksellisesti samaa savua vuosina 1602–1605. Mikon asumuksen viljakylvö oli vuonna 1603 kaksi tynnyriä ohraa ja puolikas ruista. Mikon uudistaloa ei ole yllättäen merkitty vuoden 1607 verotarkastusluetteloon. Mikko Matinpoikaa ei mainita vuoden 1610 henkirahaluettelossa vaan talon isäntänä oli emäntä, jonka apuna oli piika. Seuraavan vuoden syyskuussa Kunnarin uudistila poltettiin sotatoimien yhteydessä. Kovia kokenut tila merkittiin veroautioksi vuosiksi 1612–1620.

Kunnarin torpassa kuitenkin asuttiin, asukkaat vain olivat kykenemättömiä (oförmögen) maksamaan verojaan. Vuonna 1614 Kunnarin uudistalon viljakylvö oli ½ tynnyriä ohraa. Isäntä Mikko Kunnari mainitaan vuoden 1618 väenottoluettelossa. Kunnarin torppaa ei merkitty täysin veroautioksi vuosina 1621–1622. Huonemies Mikko Matinpoika Kunnarilla oli kolme lehmää vuonna 1622, mutta pian tila oli taas veroautio usean vuoden ajan ja viljasadot epäonnistuivat. Vuoden 1624 verotarkastuksessa talosta mainitaan seuraavasti: Michill Kunnar husman. Nÿbÿggiare begÿnta bÿggia på dethe bostelle 612.

Huonemies Mikko Kunnarin torpassa oli kolme lehmää vuonna 1627 ja kahden tynnyrinalan viljakylvö. Seuraavana vuonna Mikon perheen kerrotaan kerjäävän (tiggiare) elantonsa. Vuonna 1629 Kunnarin pienessä torpassa oli jäljellä vain yksi lehmä. Huonemiehen torpan pitämisestä oli huolehtinut käytännössä vuodesta 1626 poika Pentti Mikonpoika Kunnari. Vuodesta 1630 Kunnarin torppaa ei enää mainita verotusasiakirjoissa. Tiluksen pellot liitetään lähitaloihin ja niityt siirtyvät perintönä torpan perillisille. Torppa sijaitsi ilmeisesti Pöykön ja Junkkaran eli Ojan talon välimaastossa. Lähinaapurissa oli myös huonemies Antti Pukin torppa.

Torpanhaltijat:

Mikko Matinpoika Kunnari 1602–1608

Mikko Kunnarin vaimo 1609 

Mikko Matinpoika Kunnari 1610–1611

Torppa veroautio 1612–1620

Mikko Matinpoika Kunnari 1621–1622

Torppa veroautio 1623–1626

Pentti Mikonpoika Kunnari 1626–1629

Torppa täysin autio 1630– 
 

Lähteet

Korsholman läänin voudintilit 1543–1634
Pohjanmaan henkikirjat 1641–1760
Pohjanmaan karjaveroluettelot 1635–1640
Sotilasasiakirjat 1618, 1627–1644, 1648, 1653, 1655, 1676, 1684, 1700, 1709, 1711
Pohjanmaan tuomiokunnan käräjäpöytäkirjat 1626–1650
Rovaniemen seurakunnan rippikirjat 1700–1770
Rovaniemen seurakunnan historiakirjat 1711–1770
Nimitoimiston arkiston kokoelmat
Suomen asutuksen yleisluettelo
Ahvenainen, Jorma: Rovaniemen historia II. Rovaniemen kaupunki ja maalaiskunta, 1970.
Annanpalo, Heikki: Alakorkalon ja Niskanperän historia. Rovaniemen maalaiskunnan kulttuuritoimi, 1997.
Enbuske, Matti: Ankarat ajat 1630-luvulta isoonvihaan. Rovaniemen historia vuoteen 1721.  Rovaniemen kaupunki, maalaiskunta ja seurakunta, 1996.
− Raivaajien rantamilla. Rovaniemen historia vuoteen 1990. Rovaniemen kaupunki, maalaiskunta ja seurakunta, 1997.
− Vanhan Lapin valtamailla. SKS, 2008.
Helistö, Martti: Kemin asutuksen historiaa. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys, 2001.
Jarhi, Simo: Kemin käräjät 1717. Peräpohjolan Sukututkijat, 2002.
Koskinen, Timo & Väätti, Ilkka: Rovaniemen seurakunnan rippikirjat vuosilta 1700–1740. Peräpohjolan sukututkijat, 2006.
Kuusiluoma, P. T.: Juuria ja versoja. Teollisuusneuvos Pauli Lappalaisen suku. Elvi ja Pauli Lappalaisen sukuseura, 2003.
Luukko, Armas: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliitto, 1953.
Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka: Sukunimet. Uusi suomalainen nimikirja. Otava, 1988.
Outakoski, Aslak: Rovaniemen historia I. Rovaniemen historiatoimikunta, 1965.
Paikkala, Sirkka: Suomalainen paikannimikirja. Karttakeskus, 2007.
Pirinen, Kauko: Savon historia II:1. Savon säätiö, 1982.
Pulkamo, Seija: Rovaniemen seurakunta 350 vuotta. Rovaniemen seurakunta, 1982.
Rytkönen, Raili: Kemijärven historia I. Kemijärven kaupunki ja seurakunta, 1989.
Saloheimo, Veijo: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541–1620. Suomen Sukututkimusseura, 2006.
Vahtola, Jouko: Kiinteän asutuksen synnystä kappeliseurakunnan perustamiseen. Rovaniemen historia vuoteen 1721. Rovaniemen kaupunki, maalaiskunta ja seurakunta, 1996.
− Kemijokisuun asutuksen synty ja kehitys vuoteen 1600. Keminmaan historia. Keminmaan kunta ja seurakunta, 1997.
− Vaikea vuosisata. Keminmaan historia. Keminmaan kunta ja seurakunta, 1997.
Virkkunen, A. H.: Oulun kaupungin historia I. Oulun kaupunki, 1919.
Virrankoski, Pentti: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliitto, 1973.
Väätti, Ilkka: Saarenkylän alueen talonhaltijaluettelo 1590−1770. Saarenkylän historia. Rovaniemen maalaiskunnan kulttuuritoimi, 1996.
− Tapion kylän asutuksen synty 1543–1855. Tapion kylähistoria. Toim. Matti Vitikka. Rovaniemen maalaiskunta, 2008.
− Luusuan ja Juujärven asutushistoria 1620–1750. Luusua–Juujärvi. Luusuan kyläseura, 2010.