2014

Pirttikonsertti 25.5.2014 klo 17

Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry ja rovaniemeläinen Kaamos-kvartetti aloittavat yhteistyön kamarikonserttien järjestämiseksi Rovaniemen kotiseutumuseon pirtissä.

Ensimmäinen konsertti ”Kesän kynnyksellä” kuullaan Pöykkölässä toukokuun viimeisenä sunnuntaina 25.5. klo 17 alkaen. 


Kaamos-kvartetti

Juhana Inkinen, viulu
Kaarel Veenre, viulu
Iisa Kostiainen, alttoviulu
Juuli Holma, sello

Kamarikonsertti "Kesän kynnyksellä"

Ohjelma

Kesän kynnyksellä Pöykkölässä kuullaan aina yhtä raikas  Joseph Haydnin ”Keisarikvartetto”, joka on jousikvartetin isänä pidetyn Haydnin kenties tunnetuin jousikvartetto ja samalla koko sävellysmuodon peruskivi.

Ennen Haydnin jousikvartettoa kuullaan hieman pianomusiikkia, tällä kertaa kahdelle jousisoittimelle sovitettuna.

J.S.Bachin Goldberg-muunnelmat on barokin ajan laajin, kokonaisuudessaan yli tunnin mittainen klaveeriteos, josta nyt kuullaan kaksiäänisiä osia eräänlaisena johdantona  Haydnin jousikvartetolle.

Jos jousikvartetto sävellysmuotona joutuikin 1800-luvulla hieman tekemään tilaa isoille sinfoniaorkesterisävellyksille, romantiikan ajan säveltäjistä poikkeuksen teki Antonín Dvořák peräti neljällätoista kvartetollaan. Näistä olemme valinneet konsertin päätösnumeroksi kvarteton F-duuri, lisänimeltään ”Amerikkalainen”, joka johdattaa kuulijan valtameren taa aikaan ennen miljoonakaupunkeja.” 

Juuli Holma

***

Pirttiin mahtuu 40 kuulijaa. 

Konsertin hinta on 25 euroa. Lippuja voi lunastaa ennakkoon ma-pe klo 9-17 Rovaniemen matkailuneuvonnasta, os. Sampokeskus, Lordinaukio, Maakuntakatu 29-31. Sunnuntaina museolta klo 16 alkaen, käteismaksu.

Museon näyttelyt ovat avoinna konserttivieraille. Kahvia ja makoisia leivonnaisia tarjolla salin puolella.

Tervetuloa tunnelmalliseen Pöykkölään, Kemijoen rannalle!

Kaamos-kvartetti. Kuva Rainer Hiuspää. Suurenna klikkaamalla kuvaa.


Marjetanjuhla su 20.7.2014 klo 13

Rovaniemeläisten perinteistä Marjetanjuhlaa vietetään kotiseutumuseolla sunnuntaina klo 13 alkaen. Juhla aloittaa seitsemän vuosikymmentä sitten koetun saksalaisajan, evakkomatkan ja surullisen kotiinpaluun muistelun.

Juhlassa kuullaan dosentti Marianne Junilan juhlapuhe "Evakosta kotiseudulle".

Kustaa Hulkko tuo Pöykön suvun terveiset juhlaväelle.

Rovaniemen VPK:n soittokunta puhaltaa 1940-luvun säveliä ja säestää yhteislaulua.

Markku Torkko ja Mauno Kylli kertovat Lapin  kaskukirjan synnystä ja kaskuista.

Oululainen Sari Päätalo soittaa kannelta.

Juhlan juontaa Maarit Simoska.

Päivi Linnansaari värjää lankoja kasvivärillä ja esittelee Pöykkölän rannassa järjestetyn värjäyskurssin tuotoksia.

Puukkoseppä Jouni Kuukasjärvi takoo pajassa ja kertoo vuosikymmeniä uinuneen pajan käyttöönotosta sekä sepän töistä.

Lampaat ja hevoset laiduntavat rantaniityllä juhlakansan ihailtavina.

Tarjolla Toton emäntien leipomia kampanisuja kahvin kera sekä isäntien loimuttamaa varraslohta.

Aluemaksu 10 euroa 16 vuotta täyttäneiltä, sisältää kahvin ja kampanisun.

Lämpimästi tervetuloa kotiseutujuhlaan Pöykkölään!

Pöykkölä valmiina Marjetanjuhlaan 2013.
Lampaat laiduntamassa rantaniityllä.
Suopursuliemestä nostettuja lankoja.
Puukkoseppä Jouni Kuukasjärvi takoo pajassa. Kuvat Rainer Hiuspää ja Eeva-Liisa Ylinampa.


VIRSISEURAT TO 24.7.2014 KLO 18

Pöykkölän pirtissä lauletaan virsiä torstaina 24.7. klo 18 alkaen. Hartaushetki rovasti Ilmo Pulkamo.

Toton emännät tarjoilevat iltakahvia.

Tervetuloa!


Pirttikonsertti "Kohti kaamosta"

sunnuntaina 28.9.2014 klo 17


Kaamos-kvartetti

Juhana Inkinen, viulu

Kaarel Veenre, viulu

Iisa Kostiainen, alttoviulu

Juuli Holma, sello

vierailijana Lauri Angervo, sello

Ohjelma:

Ludwig van Beethoven: Duo alttoviululle ja sellolle Es-duuri, WoO32

Einojuhani Rautavaara: Jousikvartetto nro. 1, op. 2

G.F. Händel-J. Halvorsen: Passacaglia

Väliaika

Anton Arensky: Jousikvartetto nro. 2 a-molli, op.35

Liput 25 €. Konserttiin myydään 40 lippua, joita on saatavana ennakkoon 8.9. alkaen Rovaniemen matkailuneuvonnasta, Sampoaukealta ma-pe klo 9-17.

Museon saliin on katettu konserttikahvila, mistä voi ostaa Toton emäntien leipomia suolaisia ja makeita leivonnaisia kahvin tai teen kera klo 16-19.

Tervetuloa nauttimaan herkästä kamarimusiikista tummenevassa syysillassa!

Kaamos-kvartetti museon päärakennuksen edustalla toukokuussa 2014. Kuva Rainer Hiuspää. Totto.


Perinneruokatapahtuma RÖMPPÄPUOLINEN

Pöykkölässä

Sunnuntaina 26.10.2014

Kattaukset klo 12 ja 14


Tarjolla:

naurisvelliä

rosollia

naudan patapaistia, höysteenä porkkanaa ja lanttua

pottuvoita

puolakiisseliä kermavaahdolla

rieskaa ja ruisleipää 

kotikaljaa, maitoa, mehua

kahvia ja piparkakkuja


* ruoat valmistetaan paikallisista ja lähialueella tuotetuista raaka-aineista

Hinta: aikuiset 22 e / lapset alle 12 v. 10 e

TERVETULOA!


PIRTTIKONSERTTI III

' Itsenäisyyspäivän tunnelmissa '

torstaina 4. päivänä joulukuuta 2014 klo 19


Kaamos-kvartetti

Juhana Inkinen, viulu

Kaarel Veenre, viulu

Iisa Kostiainen, alttoviulu

Juuli Holma, sello


Ohjelma:

Wolfgang Amadeus Mozart: kvartetto C-duuri K. 465, ns.  "Dissonanssi-kvartetto"

Antonin Dvořák: rakkauslauluja sarjasta Sypressejä

Väliaika

Jean Sibelius: jousikvartetto Voces Intimae

Itsenäisyyspäivän viettoon on kautta aikain kuulunut suomalainen musiikki, ja Kaamoskvartetti tuo nyt pirttiin Sibeliuksen myöhäisimmän ja soitetuimman jousikvarteton Voces Intimae. Mikäpä sopisikaan paremmin pirtin intiimiin tunnelmaan! Säveltäjä viittasi näillä ”sisäisillä äänillä” teoksen keskimmäisen, hitaan osan ainutlaatuiseen sisäänpäin kääntyneeseen luonteeseen. Tämä, vuonna 1909 valmistunut teos pulppusi erityisen onnellisen Jean Sibeliuksen kynästä. Elettiin aikaa, jolloin hän oli raitistunut, keskittyi entistä enemmän perheeseensä ja vietti paljon aikaa kotona. Kvarteton valmistuttua Sibelius kuvasi sitä vaimolleen sanoin: ”semmoinen joka saa hymyn huulille vieläpä kuolinhetkenä”.

Konsertin avausteoksena kuullaan W.A. Mozartin kvartetto C-duuri K. 465, eli ns. Dissonanssi-kvartetto, joka täyttää niin ikään pyöreitä vuosia ensi vuonna, 230 vuotta! Sävellys kuuluu Mozartin viimeisen vuosikymmenen tuotantoon. Teos osoittaa, ettei Mozartin musiikki ole suinkaan pelkkää hyväntuulista ja kepeää iloittelua. Se alkaa vaikuttavasti syvällisen surumielisellä johdannolla, joka on omana aikanaan ollut vähintäänkin yhtä hätkähdyttävä kuin Sibeliuksen kvartetto viime vuosisadan alussa. Musiikin edetessä koetaan kuitenkin runsaasti iloa ja valoa, huikaisevan kaunis hidas osa ja miksei myös hieman joulun lämmintä tunnelmaa. 

Konsertin romanttisena välipalana ennen makoisia joulutorttukahveja Kaamos-kvartetti tarjoilee Antonín Dvořákin rakkauslauluja sarjasta Sypressejä. Teos on alun perin sävelletty tsekkiläisen runoilijan Gustav Pfleger-Moravskyn teksteihin laulajalle ja pianolle. Dvořák hautasi henkilökohtaisen teoksensa pöytälaatikkoon rakastettunsa unohduttua, mutta meidän onneksemme kaivoi sen vuosia myöhemmin sovittaakseen 12 sypressiä jousikvartetille. Romanttiselle aikakaudelle tyypillisesti kappaleet pyrkivät kuvaamaan paitsi nuoren miehen tunteen paloa, myös luontoa kaikessa rikkaudessaan.

Juuli Holma

Liput 25 €. Konserttilippuja (45 kpl) saatavana 17.11. alkaen Rovaniemen matkailuneuvonnasta, Sampokeskuksesta, Lordinaukiolta ma-pe klo 9-18 ja la-su 10-15. Tiedustelut p. 040 772 9781. Rauhaisan konserttitunnelman takaamiseksi liput pyritään myydään kaikki ennakkoon!

Museon saliin on katettu konserttikahvila, mistä voi ostaa Toton emäntien paistamia torttuja ja pipareita kahvin tai teen kera klo 18-20.

Tervetuloa nauttimaan herkästä kamarimusiikista tunnelmalliseen Pöykkölään!                                  


”Hyvä Tuomas joulun tuopi Pöykkölään”

 kotiseutumuseossa su 21.12.2014 klo 12-14

Tuomaan-päivän kuusijuhlaa vietetään kotiseutumuseossa 21.12. klo 12-14. Tarjolla on riisipuuroa hedelmäsopan kera sekä kahvia. Salin puolelta kajahtaa vaskikvartetin jouluiset sävelet. Myynnissä Totto-julkaisuja ja v. 2015 seinäkalentereita. Tapahtuma on maksuton yhdistyksen jäsenille. Muut 5 euroa. Tervetuloa!