Perinnettä leikkien -hankkeelle rahoitusta

27.10.2021

Suomen Kotiseutuliitto myönsi Totto ry:lle 2400 e apurahan Perinnettä leikkien -hankkeelle, jossa Rovaniemen kotiseutumuseolle tuotetaan lasten ja nuorten museopolku. Lisäksi museon perinnehuoneeseen suunnitellaan kyläkartta, johon tullaan tallentamaan Rovaniemen kylien omia lasten ja nuorten palveluita.

Lapsiperheiden palautteen mukaan lapsille ja nuorille suunnattua osallistavaa kotiseututyötä tulisi olla enemmän. Rovaniemen kotiseutumuseolle on nyt tehty alustava malli lasten ja nuorten museopolusta entisajan lasten ja nuorten työtehtävien pohjalta. Museopolulla kulkemista ohjaavat tehtävät ja QR-koodit. Asiantuntijatukea saadaan meneillään olevista muista hankkeista sekä korkeakouluyhteistyöstä Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa.

Aiemmin kotiseutumuseolla on toteutettu lastenkirjailija Annikki Setälän kirjallisuuden pohjalta Minne menet Myllytonttu -nukketeatteri sekä lasten mattojooga. Annikki Setälähän asui 1900-luvun alkupuolella nykyisessä kotiseutumuseon päärakennuksessa. Hän sijoitti satunsa lähiympäristöön ja luontoon. Myös koululaisvierailujen osallistava Mestarit & kisällit -ohjelma on innostanut Perinnettä leikkien -hankkeen suunnitteluun.

Lue lisää Myllytontusta ja Rovaniemen kotiseutumuseosta, joka on myös lasten ja nuorten aarreaitta.

Myllytonttu. Kuvitus Sanni Mustonen.