Totto ry on huolissaan kulkuyhteydestä Pöyliön myllylle

18.12.2019

https://www.lapinkansa.fi/kotiseutuyhdistys-rovaniemen-totto-on-huolissaan-k/460595

Lapin Kansa 16.12.2019

Pekka Rytkönen


Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto vaatii, että moottoriajoneuvoliikenne suojellun Pöyliön myllyn pihamaan läpi ja säännöstelypadon yli pitää katkaista. Yleinen etu vaatii Pöyliöjärven itärannalle nykyisen lainsäädännön mukaista koko alueen kattavaa yksityistietoimitusta. Myllykartano on edelleen vakinaisesti asuttu tila eläimineen.

– Yksityistiejärjestely tulee toteuttaa siten, ettei se riko maakunta- ja yleiskaavassa suojeltua ja hyvin säilynyttä Pöyliön myllyn kokonaisuutta. Toimituksessa tulee määrittää tienlinjaus riittävän kauas suojellusta alueesta. Säännöstelypadolle ajo on estettävä sululla, yhdistys toteaa kannanotossaan.

Yhdistyksen mukaan kaupunkilaisille pääsy suositulle ulkoilualueelle on pulmallinen, koska sinne ei mene yhtään rekisteröityä tietä. Ihmiset joutuvat kulkemaan toisten kotirauhan piirissä myllypihan ja huvilatonttien kautta. 150 metrin säännön mukaan niillä liikkuminen ei kuulu tapoihin.

Huvilanomistajilla olisi raskaan kuljetuksen tarpeita, esimerkiksi likakaivon tyhjennys.

Pöyliön vanha mylly säännöstelypatoineen kuuluu olennaisesti Lapin henkiseen ja aineelliseen perintöön. Lapin lääninhallitus myönsi valtion rakennusperinnerahoista huomattavan avustuksen myllyn vuoden 1993 peruskorjaukseen, samoin Lapin Ely-keskus vuonna 2016 myllyn katon korjaukseen. Vuonna 2008 Lapin rakennusperinneyhdistys myönsi myllylle Hurrikas-palkinnon vanhan tyylin ja perinteen säilyttämisestä.

Yleiskaavassa 2002 Pöyliön myllyalue patoineen suojeltiin, samoin vieressä oleva Pöyliösaari Iso-Samperin kämppineen. Osa Pöyliöjärven itärantaa ja Pöyliörakkaa merkittiin kaupunkilaisten ulkoilu- ja virkistysalueeksi. Maakuntakaavassa on vastaavat merkinnät. Alue on osin kaupungin ja osin yksityisten omistuksessa.

Viimeksi alueen kulkuoikeuksia järjesteltiin isojaossa 1876 ja joissakin sen jälkeisissä vähäisemmissä tapahtumissa. Vähäinen kulku ohjattiin vuonna 1852 valmistuneen säännöstelypadon yli. Liikkuminen ja turvallisuus ovat noista päivistä perusteellisesti mullistuneet. Lainsäädäntö on tyystin toinen, yhdistys muistuttaa.


Pöyliön mylly säännöstelypatoineen kuuluu Lapin henkiseen ja aineelliseen perintöön.