Nätti-Jussin kävelykeppi

Nätti-Jussi on Suomen tunnetuin jätkä, oikein jätkien jätkä. Hän edusti myös omalla hauskalla tavallaan lappilaista jätkäkulttuuria. Tarinoista ei aina oikein saa selvää, ovatko ne faktaa vai fiktiota. Nätti-Jussille kuulunut kävelykeppi on Rovaniemen kotiseutumuseon pirtissä. Toton kokoelmiin kepin on lahjoittanut Reino Tiuraniemi Jaatilasta.  
 
Kun Pisan kansakoulua rakennettiin vuonna 1950, Nätti-Jussi oli työskennellyt koulutyömaalla. Tuolloin kyläläiset olivat keränneet kolehdin ja ostaneet hänelle 60-vuotissyntymäpäivälahjaksi hopeapäisen kävelykepin. Nätti-Jussista on lukematon määrä erilaisia hauskoja tarinoita. Tässä niistä yksi:

”Jussi oli talvella metsässä ja karhu tuli vastaan. Jussi ajatteli, että nyt on kova paikka ja kääntyi takaisin, mutta toisella puolella oli toinen karhu. Oli kova pakkanen ja Jussi ajatteli, että paleltuuhan tässä. Jotakin täytyy tehdä. Niinpä Jussi joutui painimaan. Jussi valitsi isomman karhun. Jussi sai hyvän otteen, kokonelsonin. Silloin karhu sanoi, että älä Jussi väännä. Jussi kun kertoi tätä illalla kämpällä jätkille, niin nämä sanoivat Jussin valehtelevan. Eivät karhut puhu. Jussi siihen, että niin hänkin sanoi siellä metsässä, etteivät karhut puhu. Mutta karhu sanoi, että nyt on pakko, muuten katkeaa niska.”

Nätti-Jussin keppi ja kuva siitä ovat Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:n osuus Suomen Kotiseutuliiton juhlavuoden näyttelyssä Yksi esine – tuhat tarinaa.

Juhani Pöykkö

Artikkeli on TOTTO XX:ssa.