Kotiseutuliike 125 vuotta – valtakunnallisuus, sadat yhdistykset ja yhteistyö voimavarana

Hyvät Marjetanpäivän juhlan vieraat ja osallistujat, arvoisat kuulijat!

Lämmin kiitos kutsusta tähän juhlaan, tiedän sen merkityksen, ja uskon täällä olevan paljon sellaisia, joille Marjetanpäivään osallistuminen on rakas perinne. Pidän valtavasti myös itse kotiseutujuhlista, kotiseutupäivistä, niin paikallisista kuin valtakunnallisistakin. Ne ovat rakasta ja tärkeää kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyden paikkoja ja toteutumismahdollisuuksia.

Kiitos kutsusta juhlapuhujaksi.

Juhlapuheen otsikko sitoo Marjetanpäivän ja juhlan laajempaan meitä yhdistävään aatteeseen ja toimintamuotoon. Kotiseutuliike 125 vuotta – valtakunnallisuus, sadat yhdistykset ja yhteistyö voimavarana. Kotiseutuliike on 125-vuotias. Sen vahvuuksia voisi luetella paljon enemmänkin, mutta keskityn niistä vahvuuksista tällä kertaa kolmeen: kotiseututyön valtakunnalliseen laajuuteen, satojen yhdistysten aktiiviseen ja alati kehittyvään toimintaan sekä avoimuuteen ja yhteistyöhön, mistä parhaimmillaan kotiseututoimijat tunnetaan.

Kotiseutuliike täytti 125 vuotta viime maaliskuussa. Liikkeen alku lasketaan alkaneeksi siitä, kun Suomen vanhin kotiseutuyhdistys on perustettu. Se on Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry, joka on edelleen vieläpä toimiva ja hyvin aktiivinen kulttuuriperintöön ja julkaisutoimintaan keskittyvä yhdistys. Näin perinteikkään ja vanhan liikkeen ja toimintamuodon vanhin historianosa on edelleen elävää ja toimivaa, iloitsen siitä suuresti ja se inspiroi meitä kaikkia.

Kotiseutuliiton puheenjohtaja, museologian professori Janne Vilkuna on jäsentänyt kotiseutuliikkeen ja kotiseututyön painotuksia eri aikoina kolmeen haasteeseen. Tästä voi lukea Kotiseutu-vuosikirjasta 2017. Kotiseututyön ensimmäisenä haasteena oli osallistua paikallisella tasolla kansallisen itsetunnon rakentamiseen. Kun kotiseututyö laajeni sotien jälkeen kansanliikkeeksi, lukuisten kotiseutuyhdistysten päätavoitteeksi tuli kotiseutumuseon perustaminen.

Toinen haaste olikin Vilkunan mukaan ja kuten asia aikanaan ilmaistiin: pelastaa ajassa ja paikassa katoava perinteinen talonpoikainen elämänmuoto. Kotiseutuyhdistysten perustaminen oli vilkasta. Vuoden 1944 loppuun mennessä oli perustettu jo noin 110 museo- ja kotiseutuyhdistystä ja sitä seuraavan 10 vuoden aikana perustettiin 200 uutta yhdistystä lisää. Kotiseutuliiton aktiivinen vaikuttaja Esko Aaltonen oli todennut kotiseutuväestä, että kokemus on osoittanut, ettei kotiseutuväelle tarvitse enemmän tai vähemmän väkinäisesti suositella työmuotoja, vaan se on itse hyvä niitä keksimään paikallisista oloista ja tarpeista käsin.

Tulevat vuosikymmenet toivat uusia haasteita ja Janne Vilkuna nimeää kolmanneksi maan sisäisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen varhaiset vaiheet ja niiden myötä kotiseututyön painopisteen muutoksen menneisyydestä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Neljäs, uusi, tämän ajan haaste kotiseututyölle, mikä se voisi olla? Sitä on nyt ajankohtaista ja tärkeää pohtia, mutta palaan siihen tuonnempana puheessani.

Suomen Kotiseutuliitto täytti puolestaan 70 vuotta toukokuussa. Kotiseututyön ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja valtakunnallinen kansalaisjärjestö on kasvanut jäsenmäärältään vuosikymmenten saatossa merkittäväksi toimijaksi, kotiseututyön tukijaksi ja asiantuntevaksi vaikuttajaksi. Kotiseutuliitto onkin maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö.

Kun kotiseutuliikettä tarkastelee keskusjärjestön näkökulmasta, nousee kotiseututyön aito valtakunnallisuus merkittäväksi vahvuudeksi. Kotiseutuliitolla on 750 yhdistysjäsentä kautta maan ja joka maakunnassa. Ja kun liiton valtuustossa on myös edustaja joka maakunnasta, Lapilla jopa kaksi edustajaa, kuulemme paremmin jäsentemme ääntä heidän kauttaan, toki myös suoraan jäseniltä. Kolmannen sektorin ja julkisen sektorin yhteistyötä edistää se, että jäseninä ovat lisäksi maakuntien liitot ja 100 kuntaa ja kaupunkia, sen lisäksi myös Suomen Kuntaliitto, Suomen Kylät ja muita valtakunnallisia järjestöjä. Olen vakuuttunut, että liikkeen alkuvaiheista alkaen aktiivisen paikallisen kulttuuriperinnön keruun ja sekä museo- että julkaisutoiminnan ansiosta meillä edelleen tunnistetaan myös paikalliset erityispiirteet ja identiteetit niin hyvin. Kulttuuriperintömme on rikasta moninaisuudessaan. Akateeminen tutkimus ja niin sanottu kansantutkimus ovat meillä kulkeneet käsi kädessä.

Suomessa tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä, se on meillä lähellä sydäntä. Kotiseututyössä vapaaehtoistyö tapahtuu pääosin kotiseutuyhdistyksissä tai muissa yhdistyksissä. Kattavan yhdistysten verkoston ansiosta jokaiselle löytyy myös paikkansa toteuttaa omaa kotiseutusuhdettaan ja saada sen kautta myös merkityksellistä tekemistä, mikä on vapaaehtoistoiminnan yksi tärkeimmistä motiiveista. Ja koska meitä toimijoita ja yhdistyksiä on niin paljon, äänemme myös keskusjärjestössä on kuuluvampi. Kotiseutuliitto yhdessä jäsentensä kanssa on saanut painoarvoa ja arvostusta. Meiltä pyydetään lausuntoja ja meitä kuullaan yhteiskunnallisessa kehittämisessä.

Kyky tehdä yhteistyötä on myös arvokas vahvuus. Kotiseutuyhdistykset eivät toimi tyhjiössä, vaan usein kunnan tai kaupungin kanssa yhteistyössä, samoin muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Uusi kuntien kulttuuritoimintalaki muotoilee kunnan tehtäväksi muiden muassa ”edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä, käyttöä ja uusintamista sekä paikallista identiteettiä tukevaa ja kehittävää toimintaa”. Kotiseututyö ei käsitteenä ole mukana, mutta sisällöt ja tavoitteet ovat kuitenkin mukana. Kuntien halutaan yhdessä yhteistyöverkostojensa kanssa ylläpitävän ja uusintavan kulttuuriperintöä sekä tukevan paikallista identiteettiä. Tässä on tärkeää kotiseutuyhdistysten olla mukana.

Uskon myös verkostoitumisen nousevan yhä tärkeämpään rooliin niin kotiseututyössä kuin paikallisessa kulttuuritoiminnassa yleensäkin. Kotiseutuyhdistys voisi jatkossa yhä enemmän toimia kansalaisten, asukkaiden aktiivisuuden ja erilaisen toiminnan ja vaikuttamisen toiminta-alustana. Kotiseututyö voi tukea osallisuutta ja tarjota vaikuttamisen kanavia sekä vaikuttamisen kokemuksia omassa kotikunnassa tai kotikaupungissa.

Kotiseututyö kukoistaa edelleen eikä hiipumisen merkkejä näy. Kotiseututyö on vilkasta niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, kaiken kokoisissa kunnissa, kylissä ja kaupunginosissa. Tämä työ ei tekemällä lopu. Myös kiinnostus kotiseutua, omaa asuinympäristöä ja sen hyvinvointia, omia juuria ja paikallista historiaa kohtaan on jopa kasvussa. Se tietysti motivoi kotiseututoimijoita tekemään tätä merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Kotiseutu tuntuu olevan nyt jopa trendi. Se on kiinnostavaa ja siitä ammennetaan monessa toiminnassa. Jopa tuotteilla ja yrityksillä on kotiseutu. Kerron joitakin esimerkkejä, jotka havainnollistavat kotiseutusuhteen merkitystä meille tämän ajan suomalaisille. Se ilmeisin on se, että yhdistystoiminta kotiseututyön piirissä on todella vilkasta. Yhdistykset kehittävät toimintaansa ja kiertäessäni eri puolilla maata ilahdun aina, miten moninaista ja ideoistaan rikasta kotiseututyö käytännössä paikallisesti voikaan olla. Myös Kotiseutuliiton yhdistysjäsenten määrä on ollut viime aikoina kasvussa. Viime vuosina on tullut useampi kymmenen uutta yhdistysjäsentä joka vuosi.

Sosiaalinen media tuo myös kotiseutua esille. Facebook ja sen yhteisöt tuovat paikan merkityksen esille. Paikkakuntakohtaisissa ryhmissä voi olla tuhansia jäseniä ulkomaita myöten mukana. Olenkin sanonut, että sosiaalinen media on tehnyt suuren palveluksen kotiseutusuhteen hoitamiselle ja myös kotiseututyölle. Monet kotiseutuyhdistykset ovat ottaneet sosiaalisen median aktiiviseen käyttöön. Ollaan siellä missä ihmiset viettävät muutenkin aikaa. Ollaan avoimesti läsnä, osoitetaan että ollaan valmiita vuorovaikutukseen ja ottamaan uusia toimijoita mukaan. Myös Rovaniemen Totto ja kotiseutumuseo ovat Facebookissa, sivulla on yli 800 tykkääjää tai seuraajaa ja sen päivittäminen kuvineen ja juttuineen on vilkasta. Se ja hyvät nettisivut palvelevat avoimesti kaikkia kiinnostuneita.

Sekin on hyvä esimerkki ajasta, että nämä lukuisat perinne- ja kotiseutupäivät eri paikkakunnilla paikallisesti ovat säilyttäneet, jopa kasvattaneet suosiotaan ja usein niihin osallistuvat myös muualle muuttaneet, jotka kesällä palaavat lomailemaan entiselle kotiseudulle. Mediakin tuo esiin kotiseutua yhä enemmän. Kotiseutu-sanaa käytetään enemmän ja siihen liittyvät ilmiöt ovat monin tavoin esillä. Esimerkiksi henkilöhaastatteluissa – olipa kyse yritysjohtajista, urheilijoista tai taiteilijoista – kotiseutu tuodaan useimmiten esille. Puhutaan myös paikallisuuden uudesta arvostuksesta ja korostumisesta. Usein paikallisuudella kuvataan myös identiteettiä, tunnetta siitä, että ympäröivä lähiyhteisö muodostaa kokonaisuuden, joka on erilainen muista, joka on itselle tuttu ja läheinen, johon voi samaistua.

Ehkäpä se neljäs, tämän ajan mukanaan tuoma haaste onkin myönteinen haaste meille. Kotiseutuyhdistyksiin kohdistuu odotuksia ja niillä on mahdollisuus kasvattaa merkittävyyttään, nostaa niin sanotusti profiilia. Kotiseutuyhdistykset ovat merkittäviä kulttuuriperinnön ja paikallisuuden asiantuntijoita. Sen arvo voi tulevaisuudessa jopa kasvaa. Viittaan nyt erilaisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja kansallisiin strategioihin, jotka korostavat kulttuuriperinnön merkitystä. Uudessa hallitusohjelmassa on mainittu myös kansallisen kulttuuriperintöstrategian laatiminen. Kotiseutuliitto jäsenineen ottaa sen laatimiseen ja toteuttamiseen varmasti aktiivisen roolin.

Toisaalta neljäntenä haasteena voisi olla myös perustellusti osallisuuden tukeminen. Miten saadaan kaikki mukaan, eri ikäiset, eri puolilta paikkakunnalle muuttaneet? Osallisuuden kokemisen ja sosiaalisten verkostojen katsotaan toimivan suojaavina tekijöinä esimerkiksi syrjäytymistä vastaan. Toimiva, nykyaikainen kotiseututyö voi identiteettiä ja osallisuutta vahvistaessaan tukea ihmistä kokonaisen hyvän elämän rakentamisessa. Viime viikolla keskiviikkona Suomen hallitusmuoto täytti 100 vuotta. Juhlaseminaarissa Porissa useissa puheenvuoroissa korostettiin, ettei meille tyypillinen demokratiamalli, jota pidetään vähintäänkin yhtenä parhaista maailmassa, niin sanotusti pitämättä pysy. Kannattaa muistaa meidän tasa-arvon, kansanvallan ja kansalaisyhteiskunnan arvo. Demokratiaa ja osallisuutta kannattaa kehittää ja tukea.

Hyväksi esimerkiksi kehittyvästä ja aktiivisesta kotiseutuyhdistyksestä sopii Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry. Totto valittiin viime vuonna Vuoden kotiseutuyhdistykseksi ja huomionosoitus jaettiin Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä vuosi sitten elokuussa Lappeenrannassa. Palkinnon perusteluissa nostettiin esiin yhdistyksen vahva kehittämisote. Yhdistyksen keskeistä toimintaa on työ täällä Rovaniemen kotiseutumuseossa. Kehittämishenkeä osoittaa, että yhdistys sai juuri viime vuonna Museoviraston jakamaa valtionavustusta kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden hankkeeseen lasten ja erityisryhmien museo-opastuksien kehittämiseksi. Olen tutustunut myös viime aikojen kehittämistyöhön yhdistyksen eri hankkeissa ja täytyy sanoa, että se tekee vaikutuksen.

Totto itse kuvaa, että kotiseutumuseota halutaan kehittää kaiken ikäisiä kiinnostavaksi ja tunnetuksi perinnekulttuurin elämys- ja oppimiskeskukseksi paikallisine aarteineen ja menneisyyden lumoineen. Esimerkiksi kotiseutumuseon hauska ja oivaltava konsepti kahdeksan vuodenajan ohjelmapalveluista palvelee varmasti loistavasti tätä tarkoitusta.

Totto ry ja Rovaniemen kotiseutumuseo ovat kaiken kaikkiaan aktiivisia kehittämään museotoimintaa osana paikkakunnan ja seudun kulttuurimatkailua. Kotiseutumuseoista on todettu opetus- ja kulttuuriministeriön paikallismuseoita koskevan selvityksen loppuraportissa, että ne ovat kirjastojen jälkeen maamme tihein kulttuuripalvelujen verkosto. Siksi niillä on yhteensä, kokonaisuutena, todella mittava panos annettavana sekä paikallisille kulttuuriperintöön tutustumisessa että turisteille paikalliseen kulttuuriin ja historiaan perehtymisessä.

Museot, niin ammatilliset museot kuin paikallis- ja kotiseutumuseot, ovat aivan keskeisiä kulttuuriperinnön vaalijoita, esillä pitäjiä ja siihen tutustumisen mahdollistajia niin, että kulttuuriperintö tulee näkyväksi, opimme arvostamaan sitä ja se voi inspiroida meitä monin tavoin. Viime aikoina elävän aineettoman kulttuuriperinnön näkyminen vahvemmin ja keskustelu omista perinteistä johtuu varmasti paljolti siitä, että Unescon aineettoman perinnön suojelusopimus tuli voimaan Suomessa ja Museovirastossa nimettiin asiantuntija toimimaan yhteistyössä yhteisöjen kanssa. Erikoisasiantuntija Leena Marsio kiertää aktiivisesti maata ja puhuu aiheesta. Hän on saanut lukuisissa eri tilaisuuksissa meidät muutkin innostuneesti pohtimaan, mikä perinne on itselle arvokasta ja tärkeää siirrettävää myös tuleville sukupolville. Se voi liittyä saunomiseen, kansanmusiikkiin, käsitöihin, ruoanlaittoon, pääsiäiseen, joulunviettoon tai se voi liittyä Suomen pystykorvaan, metsästykseen, marjastukseen jne..

Kotiseutumuseot voivat olla tulevaisuudessa meille vieläkin tärkeämpiä yhteisen muistin, kulttuuriperinnön ja historian paikkoja, oppimisympäristöjä, tapahtumaympäristöjä, kestävän kehityksen esimerkkejä, aktiivisen toiminnan paikkoja, osa yhteiskuntaa rajattomin mahdollisuuksin.

Vuosi sitten julkaistiin Suomessa ensimmäinen kulttuuriperintöbarometri, jonka olivat tilanneet ympäristöministeriö ja Museovirasto yhdessä. Sieltä selvisi hyvin pohja tälle uskolle, että museot kasvattavat merkitystään. Selvitys osoitti, että me suomalaiset tunnistamme kulttuuriperinnön merkityksen, arvostamme sitä ja haluamme että siitä pidetään huolta. Vastauksissa uskottiin myös, että luovasti mutta vastuullisesti kulttuuriperintöä voidaan käyttää erilaisiin innovaatioihin, keksintöihin, tuotteisiin, designiin, mikä voi näkyä vaikkapa ruokapöydässä, peleissä, kulttuurimatkailussa, taiteessa, rakentamisessa ja melkein missä vaan. Keskustelu kulttuuriperinnöstä on tehnyt myös sen meidän arvostuksemme näkyvämmäksi. Joskus aiemmin on usein tuntunut ristiriitaiselta, kun jossain kohdassa arvostamme omaa kulttuuriamme ja heti kohta toisessa vähättelemme tai olemme sokeita sille.

Uudelta kulttuuriperintöstrategialta, mikä on tosiaan kirjattu hallitusohjelmaankin, odotan ainakin kolmenlaista näkökulmaa, joista nykytilaa voisi parantaa tai vahvistaa: 1. lisätään entisestään lapsille ja nuorille kulttuuriperintökasvatusta, kotiseutukasvatusta ja oman kulttuurin tuntemusta; omien juurien tunteminen antaa hyvän pohjan elämälle ja myös muihin kulttuureihin tutustumiselle 2. pohditaan kulttuuriperinnön merkitystä kestävässä kehityksessä, esimerkiksi kulttuurista kestävyyttä ja eettisyyttä vaikkapa matkailussa ja 3. miten yhytetään entistä paremmin yritysmaailma, rahoittajat ja kulttuuriperinnön tuntijat ja osalliset luomaan perinteestämme tarinoita, tuotteita, työtä ja elinvoimaa alueille.

Hyvät kuulijat, teille rohkenen sanoa myös kulttuuriperinnön ja perinteen ystävät!

Lopuksi haluan nostaa vielä yhden asian esille. Ylisukupolvisuuden, joka kuuluu kulttuuriperinnön ideaan ja määritelmään.

Kotiseutuliitto on käynnistänyt Suomen Kulttuurirahaston kanssa Mestarit ja kisällit -toimintamallia kehittävän hankkeen, jossa lapset, nuoret ja vanhempi sukupolvi yhdessä tehden, yhdessä suunnitellenkin osallistavasti tutustuvat omaan kotiseutuun, perinteeseen, sen historiaan ja tämän päivän kulttuuriin ja ympäristöön. Kotiseutuliitossa toivomme, että tästä tulisi kaiken ikäiset mukaan ottava uusi ja tulevaisuuden toimintamuoto muiden rinnalle kotiseututyöhön. Olemme saaneetkin siitä paljon innostunutta ja innostavaa, kannustavaa palautetta esimerkiksi opettajilta, varhaiskasvattajilta, kulttuuritoimijoilta, mikä on ollut palkitsevaa jo sinänsä.

Kiitos myös Rovaniemen Totolle ja kotiseutumuseolle, että Tottokin haluaa olla tässä mukana. Teillä puhutaan jo elävästä museosta, hyödynnetään palvelumuotoilua, ajatellaan paljon eri kohderyhmiä ja teemojen hyödyntämistä. Tämän kesän Lasten sunnuntailystit saavat jatkoksi pysyvämpääkin ryhmätoimintaa ohjatusti mutta yhdessä ideoiden Mestarit ja kisällit -hengessä. Se voi olla lapsille aivan yhtä tärkeä harrastus kuin musiikki, urheilu tai partio. Lämmin kiitos, että haluatte olla kehittämässä tätäkin toimintamuotoa.

Tänään täällä Marjetanpäivän juhlassa me kaikki voimme vielä virkistää omaa tietämystämme ja perinteen tuntemustamme monesta asiasta, kun siirrymme esittelypöytien ääreen pihapiirissä ja ohjelma jatkuu perinneleikkien ja muun elämyksellisen esittelyn parissa sekä Tule kylään – tutustu kyliin -teeman muodossa.

Toivotan siis hyvää Marjetanpäivän jatkoa kaikille!

Riitta Vanhatalo